Linja-autonkuljettaja Pekka Fager-Pintilän bussissa huuli lentää ja juttua riittää.
– Tulin antamaan itsestäni hyvän, mutta väärän kuvan, hän heittää heti haastattelun aluksi.
Heti perään hän toteaa, että kun tuntee itsensä, niin voi myös nauraa itselleen hyvillä mielin.
Pekka on ollut Ventoniemellä bussikuskina seitsemän vuotta. Kuljettajan ammatissa rauhallinen ja leppoisa luonne puoltaa paikkaansa.
– Siitäkin on apua tässä ammatissa, että tykkää autolla ajamisesta – olen lapsellisen innostunut autoista. Myös siitä, ettei ole herkkä hermostumaan on apua. Paljon riippuu siitä, miten suhtautuu yllätyksiin – siihen, että kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Keliolosuhteet kun Suomessa eivät aina ole niin hyvät, hän sanoo.
Pekka arvostaa pitkään alalla olleita kollegoitaan suuresti. Kokeneilta kuskitovereilta voi aina kysyä apua.
– He tuntevat Ventoniemen kaluston eli yli 60 autoa, joista jokainen on oma yksilönsä ja niissä on pieniä juttuja, jotka erottavat ne toisistaan. He muistavat myös reiteillä kaikki matalat sillat ja hotellien parkkipaikat. Ikä tuo kokemusta ja kokemus näkemystä, hän sanoo.
Puhelias Pekka pitää työssään erityisesti ihmisten kohtaamisesta.
– Se on parasta koko hommassa! Kaikki ovat kauhean mukavia, niin työkaverit, esimiehet kuin matkustajatkin. Tosi iloinen olen tästä työstä. Viidessä sekunnissakin vähän tutustuu ihmisiin, heitetään hyvät huomenet ja vähän small talkia. Olen tutustunut lukemattomiin ihmisiin ja osaa heistä voin kutsua ystäviksi. Pienellä porukalla ja pitkillä matkoilla keskustellaan autossa henkeviä ja elämän salaisuuksiakin.
Toinen työura löytyi bussista
Pekalla on takanaan armeijaura, josta hän on jäänyt eläkkeelle. Toimettomaksi hän ei kuitenkaan halunnut ryhtyä. Nyt hän ajaa Ventoniemellä myös koululaiskyytejä ala- ja yläkoululaisille.
– Minulla on siihen hommaan muutama laatusana: joustava ja jämerä, hauska ja uskottava. Puhumalla selviää ja tarkkana pitää olla. Kasvattajaksi en voi ryhtyä, mutta huolehdin siitä, että koululaiset käyttäytyvät. Bussissa ei esimerkiksi kiroilla. Lapset kyllä arvostavat, ja mitä sanotaan niin pidetään, hän tiivistää.
Ja kun päivä päättyy, on kuskin hommassa puolensa.
– Päivän työt on tehty ja nukkumaan mennessä ei ole tuhat tarinaa tai tehtävää mielessä, hän sanoo.
Vapaa-aikanaan Pekka viettää aikaa lasten ja lastenlasten kanssa sekä lenkkeilee koiran kanssa kymmenen kilometrin pituisia lenkkejä päivittäin.
– Pitkät koiralenkit ovat parasta terapiaa mielelle ja selälle. Kunnosta pitää huolehtia, kun istuu töissä paljon ja rahdit ovat painavia nosteltavia, hän sanoo.
– Nuorempana harrastin ammatti- ja teppolaisurheilua. Muistan, kun Matti ja Teppo tappeli, sitten tuli Jouko ja Kosti, Pekka ei malta olla veistelemättä juttutuokion lopuksi.
